Kisavalmennusryhmä Kuusamossa

Lasten kisavalmennusryhmä tulee Kuusamoon!

Valmentajat: Saija Pelkonen & Jenna Ronkainen

Taustaa:
Suomessa toimii kaksi tankotanssin lajiliittoa: Suomen tankotanssiliitto (POSA:n alainen) ja Pole Sports Finland (IPSF:n alainen). POSA järjestää joka vuosi SM-karsinnat eri puolilla Suomea sekä SM-kisat Hämeenlinnassa. Keväällä 2020 karsinnat ovat Tankotaivaalla Oulussa tai Mind Body Yoga Oy:ssä Torniossa ja näihin kisoihin tähdätään kisavalmennusryhmän kanssa. Kolme sarjan parasta lunastaa paikan SM-kisoihin. IPSF järjestää vuosittain SM-kisat Hyvinkäällä. Näihin kisoihin ei ole erillistä karsintakilpailua. POSA:n ja IPSF:n säännöt poikkeavat hieman toisistaan, ja esimerkiksi IPSF:n kisoissa vain instrumentaalinen musiikki on sallittu.

Saija on tuomaroinut useissa POSA:n alaisissa kisoissa ja tulevan kisavalmennusryhmän koreografiat tullaan suunnittelemaan POSA:n sääntöjen mukaan. Pienellä tuunauksella samalla esityksellä voi kuitenkin kilpailla molempien lajiliittojen kisoissa. POSA:n kilpailuissa kisaamista varten tarvitset kilpailijalisenssin jonka saa hankittua Suomisport.fi:n kautta. Lisenssin hinta on junioreille 30 euroa. Voit myös hankkia urheilijavakuutuksen samaa kautta. Seuraan kuuluminen on vapaaehtoista – toivotamme kuitenkin kaikki kisaajat Team Tankotaivaaseen! Oman seuransa saa valittua lisenssin oston yhteydessä.

Vuonna 2019 kisaavien sarjat:
Varsity (mixed) 2010-2013 6-9 years
Junior A (men / women) 2005-2009 10-14 years
Junior B (men / women / doubles) 2002-2004 15-17 years
Valmennuskurssin hinta: 670€

Kurssi sisältää:

– Valmiin koreon, musiikin ja neuvontaa kisaa varten

– 4h Tankotaivaalla Oulussa kisakurssin aikana

-Ohjausta pienessä ryhmässä 1h/viikko Jennan kanssa Kuusamon Hyvinvointikeskuksella elo-huhtikuun ajalle pois lukien lomaviikot

-Ohjeet oheistreeneille

Kisavalmennuskurssille hakeminen sähköpostilla tankotaivas@gmail.com. Kisaryhmään pääsee valintakokeen kautta, max 4 lasta. Valintakokeesta vastaa Jenna Ronkainen.

Yhteistyöterkuin,

Jenna ja Saija

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close